Georg Malmstén | Etusivu
BiografiaDiskografiaTapahtumakalenteriJuhlavuoden toimikuntaLinkit

persoona soitto-oppilas viihdetaiteilija iskelmätähti kapellimestari elokuva- ja tv-tähti

Helsingin Torvisoittokunnan
soitto-oppilas ja es-kornetti.

Julius Caesarin osassa
oopperassa vuonna 1930.

 

 

Oppivuodet

Georg Malmstén syntyi 27. päivä kesäkuuta vuonna 1902 Helsingissä. Hän oli Eugenie (os. Petroff) ja Karl Jarl Malmsténin esikoispoika. 1907 Georgille syntyi Eugen-veli ja 1911 syntyi pikkusisko Greta.

Nuoret vanhemmat olivat musikaalisia; isä Karl lauloi kuorossa ja iloinen ja valoisa Eugenie täytti kodin laululla. Näin Georg sai kosketuksen musiikin maailmaan jo nuorella iällä. Pikkulapsena kuultu Pelastusarmeijan torvisoittokunnan soitto oli Georgelle merkittävä elämys. Yhteys musiikin maailmaan syntyi jo varhain.

Kansakoulussa Georg oli keskinkertainen oppilas mutta musiikilliset kykynsä hän osoitti jo tuolloin. Hän esiintyi innokkaasti ja itsevarmasti koulun juhlissa ja tilaisuuksissa. Myöhemmin iskelmätähtenä Georg Malmstén oli tunnettu tenhoavasta esiintymisestään. Jo koulupoikana esiinpäässyt luonteenomainen itsevarmuus ja esiintymiskyky antoivat pohjan hänen vaikuttavalle lavakarismalleen. Georg asui tuolloin vanhempineen Uudenmaankadulla Helsingissä.

Torvisoittokuntaan…

Georg aloitti musiikkiopinnot Helsingin musiikkiopistossa instrumenttinaan trumpetti. Opiskelun myötä hän pääsi oppilaaksi Helsingin Torvisoittokuntaan (Suomen itsenäistyttyä Suomen Valkoisen kaartin soittokunta, myöh. Helsingin Varuskuntasoittokunta), jota johti Alexei Apostol. Nuori soitto-oppilas sai esiintymisasun ja pientä palkkaa. 17-vuotiaana Georg ilmoittautui Laivaston soittokuntaan kornetistiksi ja yleni muutamassa vuodessa pursimieheksi (vääpeli). Näin hänestä tuli Suomen armeijan nuorin musiikkivääpeli jo 19-vuotiaana.

Laivaston soittokunta Esplanadin puistossa

Vuonna 1925 Georg meni Suomenlinnassa naimisiin Ranghild Törnströmin kanssa. Georg Malmstén soitti tuolloin Laivaston soittokunnassa, jota johti Karl Nikolai Hellman. Soittokunta esiintyi palveluksen ulkopuolella Esplanadin puistossa esittäen viihdemusiikkia. Yleisö innostui Laivaston soittokunnan esittämistä sävelmistä. Laivaston soittokunnan varajohtajana toimiva Georg Malmstén tarkkaili yleisön reaktioita ja mielipiteitä. Hän halusi musiikille kuulijoita ja tahtoi ymmärtää millaisia odotuksia ja toiveita tavallisella ihmisellä oli musiikin suhteen.

Malmsténin ääni syttyy

Georg jatkoi musiikin opiskeluaan Helsingin konservatoriossa. Siellä hän aloitti laulun opiskelun Väinö Lehtisen johdolla. Myöhemmin hän siirtyi opiskelemaan oopperaluokalle arvostetun laulajatteren, Aino Acktén oppiin. Nuori baritoni sai oppilaskonsertti-esiintymisestään hyvät arvostelut lehdissä keväällä vuonna 1929 ja Parlophon-levy-yhtiö kiinnostui nuoresta taitavasta laulajasta.

Georg Malmstén oli lahjakas ja lupaava taidelaulaja, jolle povattiin menestystä. Vuonna 1929 Malmstén esiintyi Aino Acktén ohjaaman Händelin Julius Caesar-oopperan nimiosassa. Menestyksekkään oopperadebyytin johdosta Malmsténille tarjottiin kiinnitystä Suomalaiseen Oopperaan, mutta alhaisen palkan takia Georg joutui perheellisenä miehenä kieltäytymään tarjouksesta. Kesällä 1930 Malmstén esiintyi Savonlinnan oopperajuhlilla Pohjalaisia-oopperan Jussin osassa. Saman vuoden joulukuussa Malmstén lauloi ensikonsertissaan yliopiston juhlasalissa täydelle salille. Yleisö oli haltioissaan.

Käännekohta

Vuonna 1930 tapahtui ratkaiseva käänne tulevaisuuden kannalta. Malmstén haki Laivaston Soittokunnan kapellimestarin paikkaa mutta paikka annettiinkin toiselle. Georg jatkoi siten työskentelyään Parlophon-levy-yhtiön myyntipäällikkönä ja jatkoi viihdelaulajan uraansa. Viihdemusiikin maailma imaisi nuoren laulajan mukaansa.

^sivun yläreunaan

persoona soitto-oppilas viihdetaiteilija iskelmätähti kapellimestari elokuva- ja tv-tähti